sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Voiko halvalla harrastaa?


Pysähdyin miettimään omia harrastuksia ja niihin liittyviä rahanmenoja. Ainakin omat harrastus-valinnat perustuvat siihen periaatteeseen, että mistä asioista nautin ja mitkä asiat tuottavat minulle hyvän olon. Pääasiassa harrastukseni koostuvat liikunnasta, lukemisesta ja sivutöistä. Ennen myös opiskelu ja siihen liittyvä itsensä kehittäminen olivat osa vapaa-aikaani ja koin ne harrastuksena.

Liikunta Käyn joka päivä lenkillä joko kävellen tai juosten. Rahaa tässä kuluu vain varusteisiin, joista eniten minulla menee lenkkareihin. Talvella lenkkeilen nasta-lenkkareilla, jotka minulla on ollut käytössä jo useamman vuoden. Kesällä taas minulla on eri lenkkarit juoksuun ja peräti kolmet lenkkarit kävelyyn. Vähintään yhdet lenkkarit saan kesän aikana kulutettua puhki. Olen varusteissa aika merkkitietoinen ja kun kerran olen tehnyt kunnon hankinnan, pärjään sillä useamman vuoden. Näin on esimerkiksi takkien kanssa. Saan usein myös liikuntaan liittyviä lahjoja jouluna kuten tänä jouluna langattomat kuulokkeet. Olen tähän asti taistellut langallisten kanssa raaskimatta ostaa parempia J Ensi vuonna en tule tarvitsemaan liikuntaan liittyen yhtään hankintaa. Lenkkeilyn lisäksi pyrin tekemään lihaskuntoa aina kun mahdollista. Minulla on välineistö siihen kotona ja lisäksi olen käyttänyt Treenaa kotona.comin tarjontaa jonka olen saanut maksettua Smartumilla. Nyt Black Fridayn kunniaksi otin myös sarjalippuja salille, joita aion hyödyntää erilaisiin jumppiin ja ehkä myös kuntosaliin. Jos koen salin hyväksi ja siitä enemmänkin innostun, saan salimaksutkin kivasti kuitattua Smartumilla.

Lukeminen Olen kirjaston tarjonnan suurkuluttaja. Valitettavasti olen usein myös ahne, lainaan liikaa kirjoja joita en muista palauttaa. Tästä syystä myöhästymismaksuista tulee kuluja. Tähän minun pitää tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Kirjoja en itse osta, sen sijaan saan niitäkin usein lahjaksi, kuten tänä joulunakin sain 2 kirjaa. Lisäksi käyn kerran kuukaudessa eräänlaisessa lukupiirissä, jossa on ennalta valittu kirja ja siitä keskustellaan. Lukemisen tavoitteena minulla on vuoden aikana lukea tuohon lukupiiri-tapahtumaan liittyvät kirjat (eli yksi kuukaudessa) sekä tavoittelen myös Helmet-lukuhaasteen suorittamista. Tämä vuonna se jäi hieman vajaaksi.

Sivutyöt Ajattelen sivutöitä harrastuksena koska ne eivät ole minulle millään tavalla pakollisia. Olen niissä aika hyvä eli ne eivät kuormita samallatavalla kuin päätyö. Saan myös olla ihmisten kanssa joihin on vuosien vuorovaikutussuhde ja joihin olen kiintynyt. Plussaa on, että siitä myös maksetaan :D

Maksullisia harrastuksia Opiskelusta olen valmis maksamaan ja otankin silloin tällöin avoimen yliopiston tarjonnasta jotakin mielenkiintoista suoritettavaa. Tälläkin hetkellä minulla on meneillään yksi kurssi, josta olen maksanut muistaakseni 75e ja jota olen nyt työstänyt 2. Näistä en ota stressiä vaan palaan niiden pariin aina kun aika on sopiva. Myös matkustelusta tykkään mutta siihen saa menemään rahaa. Olen pyrkinyt siihen, että joka vuosi kävisin ulkomailla. Viime vuonna tulikin tehtyä peräti 3 reissua, tänä vuonna saattaa olla hiljaisempaa tiukemman säästöprojektin takia.  Parisuhteessa meidän yhteinen harrastus on hyvä ruoka ja käymmekin vaihtelevasti ulkona syömässä. Tähän toki meneekin sitten rahaa. Onneksi tontut tiesivät tämän heikon kohtamme ja pukki toi kaksi ravintolalahjakorttia jouluna :)
Kokonaisuudessaan olenkin tyytyväinen omiin harrastusvalintoihin ja siihen, että ne osaltaan tukevat taloudellista kasvua. Myös tämän taloudellisen suunnittelun ja säästämisen voisi ajatella olevan yksi harrastus, koska siihen menee aikaa, energiaa ja se myös saa innostumaan ja tavoittelemaan itse asetettuja tavoitteita!  
  

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Fiiliksiä lomalta


En voi sanoa että Joulu tuli ja meni koska tämä Tapaninpäiväkin kuuluu Jouluun, mutta reissusta on kotiuduttu ja tänään aion käydä tekemässä yhden keikkavuoron. Kilttinä oli oltu ja ihania lahjoja tuli, joista kaikki tulevat tarpeeseen. Käyttötilit ovat tällä hetkellä melko kuivat ja Visaa olen onnistunut vinguttamaan melkein 700e edestä. Yritän puolustella asiaa sillä että Joulu on kerran vuodessa vain! Ja ennen lomaa hain töissä matkakorvauksia yli 500 euron edestä ja lisäksi viimeinen päivä tilille pitäisi tulla sivutyön palkkaa ja kirpparimyyntien tilitystä sen verran että saan tuon Visan kivasti kuitattua.

Lähestyvässä vuodenvaihteessa on jokin oma taika, joka saa innostumaan tulevasta vuodesta ja ajattelemaan, että pystyn mihin vaan. On kova halu suunnitella ensi vuotta ja asettaa itselle tavoitteita. Yritän kovasti pistää itselleni jäitä hattuun koska tavoitteista tulisi tällä fiiliksellä asetettuna varmasti melko epärealistiset. Tällaiset tavoitteet olen vuodelle 2019 jo aiemmin asettanut: https://voikonainenymmartaarahasta.blogspot.com/2018/12/joulukalenterin-luukku-2-ja-ensi-vuoden.html   ja näillä mennään. Ehkä uuden vuoden lupaukset koskevatkin enemmän liikunnan lisäämistä, työtuntien vähentämistä ja enemmän elämästä nautiskelua. Yritän myös stressata vähemmän, tuntuu että huolestun nykyään pienestäkin asiasta ja asiat jäävät mieleen vellomaan. Uskon että hikiliikuntaa lisää ja huoletkin vähenee J

Tämän päivän jälkeen edessä olisi 11 ihanaa vapaapäivää. Ajattelin hieman teemoitella vapaapäiviä, jotta saisin vapaasta kaiken irti ja tulisi tehtyä rästissä olevia juttuja mutta myös nautiskeltua. Yhden päivän esimerkiksi aion varata vain sille, että haen kirjastosta jonkin mielenkiintoisen kirjan pikalainana (uudet kirjat saa vain lainaksi lyhyeksi aikaa) ja nautiskelen kirjan yhden päivän aikana kokonaan. Toinen päivä puolestaan on varattu papereiden järjestelyyn ja mapittamiseen ja kaksi päivää varaan kodin järjestelyyn ja siivoukseen. Yhtenä päivänä vierailen kauempana asuvan ystäväni luona ja yhden päivän vietän toisen ystävän seurassa. Myös miehen kanssa olemme sopineet että hän kehittää yhdelle päivälle ohjelmaa ja minä taas puolestani yhdelle päivälle.

Nyt kun tuntuu, että talous junnaa paikallaan, ja ainoa tavoite on säästää tilille rahaa, nämä jutut käsittelevät kaikkea muuta kuin rahaa ja taloutta. Minun on kuitenkin vaikea erottaa rahaa ja taloutta muusta elämästä ja nämä tekstit saattavat siksi tuntua tylsiltä lätinöiltä. Ehkä keväämmällä palautan blogini enemmän ”oikeille” raiteille kun mahdollisuudet keskittyä sijoittamiseen ovat paremmat.  

torstai 20. joulukuuta 2018

JOULULOMA!!


Nyt se on täällä, nimittäin loma! Mikä ihana aamu, ei kiire minnekään! Hiljaisuus, jouluvalot valaisee, nenän alla kuppi kuumaa jouluteetä ja saa rauhassa lukea blogeja. Tätä fiilistä ei voita mikään!

Seuraavan 18 päivän aikana teen vain yhtenä päivänä sivutöitä, muuten aion lukea, lenkkeillä, tehdä hyvää ruokaa, siivoilla, katsoa hömppää ja loikoilla. Miehellä on muutamia päiviä enemmän töitä, mikä on tottakai harmi mutta toisaalta on ihana olla välillä ihan yksinkin kotona.
 
Lomalle on tiedossa myös vähän reissua pohjoiseen, joten pari päivää lomasta joudun uhraamaan matkustamiseen. Olen käyttänyt myös luvattoman paljon rahaa joululahjoihin. Siitäkin huolimatta näyttää siltä että 20ke säästötavoite täyttyy, tosin hieman ”huijaamalla” koska tammikuussa on sitten odottamassa muhkea Visa-lasku :D Mutta sellaista se on.

Tällä hetkellä on ihanan helpottunut fiilis. Takana raskas syksy ja pian on aika tehdä tilinpäätös tästä vuodesta. Siihen ajattelin paneutua toisella kertaa, lähempänä vuoden vaihdetta. Samalla aion pysähtyä miettimään mitä ensi vuodelta haluan ja mitkä asiat ovat ne mihin haluan ja aion panostaa. Tällä hetkellä aion keskittyä tulevaan 18 päivään ja nauttia hetkestä. Yhtäkkiä taas huomaa että loma meni ja töihinpaluu on edessä. Mutta sitä en aio nyt miettiä J

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Pankkineuvottelua ja kriiseilyä


Kuluva viikko on mennyt töissä, töitä murehtiessa potiessa erinäköisiä kriisejä. Pankkineuvottelussa ehdittiin tosin välissä käydä. Oma työni on syksyn ollut todella kiireistä ja kuluttavaa ja olen tuntenut olevani jossain syvällä kriiseilyn suossa. Työssäni on hyvää palkka ja ihanat työkaverit mutta tuntuu että se vie multa kaiken energian ja olen muuttunut ihmeelliseksi, joka asiasta huolissaan olevaksi tyypiksi. Yöunet ovat kärsineet ja pomon vittumaisuus saanut tuntemaan sellaista huonommuuden tunnetta että oksat pois! Alkuvuodesta aion hakea paria uutta paikkaa ja toivon niiden tuovan jonkinlaista muutosta tähän mun tyytymättömyyden kokemukseen.

Ehdittiin viikolla, tämän vitutuksen lomassa, käydä kuitenkin Nordeassa pankkineuvotteluissa. Haimme lainaa samoilla spekseillä kuin OP:ssa aiemmin eli tarvittava lainanmäärä 340ke ja omarahoitusosuus väh. 60ke. Lainalupauksessa marginaaliksi luvattiin 0,5% eli siitä lähdemme nyt neuvottelemaan, alaspäin tottakai. Vaikka olen ollut henkeen ja vereen OP:n asiakas, nousi neuvotteluissa esille poikkeuksellisia juttuja jotka eroavat muista pankeista (tai minä en ainakaan tiedä niistä) ja koen ne Nordean ehdottomiksi vahvuuksiksi.

Ensimmäinen vahvuus on se, että minulta ei odoteta pankkiasiakkuuden siirtämistä Nordeaan. Tämähän oli ainakin Danskella kynnyskysymys. Pankkivirkailija totesikin että heiltä ei voi saada sijoitusasuntolainaa alle 0,7% marginaalilla joten missään tapauksessa niitä ei kannattaisi siirtää Nordeaan. Toinen asia on lainalupauksen puolen vuoden voimassaolo. Muissa pankeissa lainalupaus on ollut voimassa vain 3kk joten on joutunut hankkimaan uuden lainalupauksen jos ei asuntoa ole löytynyt 3kk aikana. Ilmeisesti tämä on nyt vasta voimaan tullut muutos ja ainakin meidän näkökulmasta hyvä sellainen. Kolmas asia on asuntolainan joustavuus. Lainasta 10% on sellaista että voit pitää lyhennysvapaata sen määrän verran tai vastaavasti voit maksella etukäteen tuon 10% verran. Kätevää, jos elämässä tulee tilanteita että tarvitsee lyhennysvapaata, ei sitä tarvitse erikseen hakea ja maksaa kuluja. Käymmekin nyt tiukkaa taistoa OP:n ja Nordean välillä. Taloudellisuusasiat ovat siis olleet kunnossa vaikken ole ehtinyt päivitellä niitä tänne. Onnellisuusasioissa sen sijaan hieman petrattavaa. Joulusta olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan ja eilen nautin koko päivän joululahjojen ostelusta J Mutta joo, nyt siivouksen pariin ennen asuntonäyttöä!

maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulukuu vilahtaa ohi


Tällä hetkellä on tunne, etten taaskaan ehdi nauttia joulukuusta. Eilen olin jotenkin tosi stressaantunut ja pohdiskelin työasioita. Tämä päivä olikin töissä kaoottinen ja sai todellakin harkitsemaan alan vaihtoa. Eilisestä on siksi hankala löytää onnellisuushetkeä. Ehkä se onkin siinä elämän värikkyydessä että välillä pitää tulla lunta tupaan että voi olla taas kivaa. Tämän illan onnellisuushetki on se, kun saan valita seuraavan kirjan jota alan lukea. Jouluisista jutuista on huolehdittu joulusuklaan ja pipareiden muodossa. Tänään tarkoitus vielä tilailla parit joululahjat netistä.

 

Seuraavat päivät teen onneksi etätyötä kotoa käsin joten ehkä työstressi-tilanne rauhoittuu. Huomenna tulevat myös veronpalautukset ja pari tonnia vilahtaa silmien ohi käyttötililtä säästötilille. Kova hinku on tehdä osakeostoja nyt kun kurssit tuntuvat olevan matalalla. Salkkuni on historiallisesti 10% miinuksella ja rahastotkin melkein 5 % miinuksella, mutta joten en tajua stressata niistä. Tämä osta ja pidä- taktiikkani on juuri sopiva minulle. Mutta ei, ei osakeostoja nyt vaan taloa varten jäävät veronpalautukset säästöön etenkin kun vaikuttaa siltä että ehkä joku päivä olemme kodittomia (eli nykyinen asuntomme on myyty). Se tekee elämästä jännittävää.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Unohtunut joulukalenteri


Olen taas nauttinut siinä määrin vapaapäivistä että blogin kirjoittaminen unohtui. Perjantaina käytiin miehen kanssa ulkona syömässä ja samalla hieman pikkujouluiltiin. Mitään taloudellisesti järkevää en sinä päivänä tehnyt, lähinnä vain kulutin. Onnellisuushetkiä oli illan aikana useita, joskin ne saattoivat johtua juoduista siidereistä J

Eilinen meni siivoillessa ja kirjaa lukien, eli koko päivänä en kuluttanut euroakaan. Joulusuklaata on parin päivän aikana mennyt suuhun suuria määriä. Tunnistan että työstressini on tällä hetkellä kova enkä osaa päästää työasioista irti näin vapaallakaan. Olenkin päättänyt lopettaa asiasta valittamisen ja alkaa tekemään epäkohdalle jotakin. Jonkinlaisia ratkaisuja on siis pään sisällä jo tehty ja alkuvuoden aikana aion viedä niitä käytäntöön. Tällä hetkellä ihana 2 viikon joululoma on vaakalaudalla ja voikin olla että joudun olemaan töissä. Ihan en tule purematta nielemään tätä ratkaisua mutta katsotaan mitä tapahtuu…







torstai 6. joulukuuta 2018

Marraskuun toteuma ja joulukuun kuudes päivä




Onnea ihana Suomi!! On siis syytä juhlaan, myös taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun näkökulmasta. Ei ole itsestäänselvyys että sellaisen tavoittelu edes olisi mahdollista mutta meidän maassamme näin on ja se on hieno juttu! Itsenäisyyspäivää juhlin töissä iltavuorossa. Ehkä onnistun kuitenkin nauttimaan sivusilmässä Tuntemattomasta sotilaasta ja linnan juhlista. Tämän kalenterin luukun taloudellisuus täyttyy teemalla töitä tuplapalkalla plus ajattelin kurkata vihdoin myös marraskuun menoihin. Onnellisuus- ja jouluasioihin palaan vielä illalla kun täydennän tätä tekstiäni. Mutta nyt sen marraskuun kimppuun.
Marraskuun toteuma

Tulot

Marrask. budjetti

Marraskuun toteuma

Palkka

2900

3352

Sivutyö 1.

400

926

Sivutyö 2.

650

728

Osingot

---

---

Vuokratulot

1790

1790

Muut tulot

---

---

Yhteensä

5740

6796

 

 

 

Menot

Marrask. budjetti

 

Lainat

1350

1351

Puhelin

50

16

Diesel

80

60

Ripset ja kynnet

0

0

Sijoitusasuntojen menot

390

---

Ruoka ja yhteiset menot

450

450

Säästötilille

1280

1180

Rahastot

120

120

Omat menot

150

726

Vakuutukset

---

---

Laskut

165

180

osakkeet

---

---

Visa

200

244

Matkustus

---

---

Yhteensä

4235

4327
 
Marraskuussa sain ylimääräistä palkkaa matkakulujen korvaamisen muodossa. Lisäksi sivutuloja sain poikkeuksellisen paljon koska sain nyt kerralla toisen sivutulon kahden kuukauden työt ja toisessa sivutyössä oli aika paljon nyt lisiä. Omat menot ylittyivät yllättävistä auto-ongelmista johtuen sekä aika paljon tuli syötyä ulkona ja vähän vaatteitakin tuli osteltua. Mikäli haluaisin tarkastella menoja ilman lainojen ja säästöön menevien summien osuuksia olisi menoja suhteessa tuloihin 1676e/6796e mikä on ihan hyvä suhde (säästöprosentti huitelee näin 75% tietämillä)!
Alla myös säästötavoitteiden toteutuminen marraskuun osalta, vertailun vuoksi mukana myös loka- ja joulukuu.

OMISTUS

Sijoitusasunto 1.

Sijoitusasunto 2.

Osakkeet

S-rahasto

OP-rahastot

Tili

Yh.tili mun osuus

YHT.

Lokakuu

62000 (ok)

39950 (ok)

5000 (3459)

2800 (1200 osuudet)

695 (1496)

9000 (14059)

3720 (ok)

123165 (125884)

Marraskuu

62000 (ok)

40800 (ok)

5000 (3475)

2800 (1200)

745 (1625)

10000 (16560)

4185 (ok)

125530 (129845)

Joulukuu

62000

41650

5000

2800

795

11500

4650

128395
 
Joulukuunkin tavoite on jo marraskuussa saavutettu. Toivonkin olevani tavoitteistani aina kuukauden tai pari edellä jotta suunnitelma ei kaadu vaikka tulisi yllätyksiä.
 
Huuh, nyt on työt tehty ja jatkat tätä kirjoitusta kynttilän valossa iloiten edessä olevasta 3 vapaapäivästä, huippua! Tässä siis onnellisuushetkeä parhaimmillaan, ei kiirettä minnekään, sauna lämpeää ja aamulla saa nukkua. Tänään joulujutut saavat olla tauolla ja seuraavaksi painun sohvan nurkkaan katsomaan linnan juhlia ja viettämään itsenäisyyspäivän iltaa. Rentoa iltaa kaikille!  







keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joulukalenterin neljäs ja viides luukku

Niinhän siinä sitten kävi, etten eilen ehtinyt kirjoitella blogitekstiä. Suoritan avoimessa yliopistossa harrastusmielessä opintoja ja eilen työpäivän jälkeen oli neljän tunnin tentti, jossa vastausaikaa mulla jäi vielä 8 minuuttia tentin palautuksen jälkeen. Siihen päälle vielä tunnin lenkki ja ei voinut kuin todeta päivän olevan taputeltu. Eilen jäi joulujutut väliin mutta lounastauolla kävin kaupassa ja mukaan tarttui alelaputettuja lihoja. Siinä taloudellisen kasvun tukemista kerrakseen! Onnellisuus-hetki oli ylivoimaisesti se hetki kun sain tentin valmiiksi ja palautettua.

Eilen töissä selvisi että työpaikallani aukeaa minua kiinnostava paikka johon minulla olisi hyvät mahdollisuudet päästä. Tänään kun asiaa selvittelin, selvisi että aukeaa myös astetta korkeammalla pallilla oleva paikka, joka myös minua kiinnostaisi. En kuitenkaan tiedä, riittävätkö rahkeet. Palkka nyt tulisi ainakin tässä jälkimmäisessä tapauksessa nousemaan, en tosin tiedä kuinka paljon. Minua kuitenkin kannustettiin ylemmältä taholta vahvasti hakemaan joten joudun näitä nyt lähiaikoina kovasti pähkäilemään. Seuraavaksi aion siivota ja kuunnella samalla äänikirjaa ja sen jälkeen keskityn onnellisuus- ja jouluasioihin eli glögiä, suklaata ja saunaa on illan suunnitelma!  



maanantai 3. joulukuuta 2018

Kolmas luukku!


Tämä päivä on mennyt töiden merkeissä ja siksipä kaikki joulukalenteri-blogijututkin liittyvät työhön. Taloudellisuuden näkökulmasta olin yli 12 tuntia töissä! Pidän vuoden vaihteessa useamman ylityövapaapäivän joten tämä on kuin rahaa laittaisi pankkiin J Joulujuttuina hankin kauppareissulla muutaman joululahjan ja rusinoita glögiin <3. Onnellisuushetket myös liittyvät töihin: sain positiivista palautetta useammalta, yllättäviltä tahoilta. Miten voimauttavaa positiivisen palautteen saanti onkaan, etenkin kun sitä ei ihan joka päivä saa. Ja itsekin syyllistyn siihen, ettei tule annettua positiivista palautetta vaikka syytä olisikin. Mutta nyt saunaan kera kylmän juoman eli lisää onnellisuushetkiä vielä tälle iltaa! Ihanaa iltaa muillekin J

Joulukalenterin luukku 2 ja ensi vuoden tavoitteita


Joulukuun toisen päivän kunniaksi ajattelin pohtia ja kirjata ylös hieman ensi vuoden tavoitteitani eli vuoden 2019 tavoitteeni ovat:
  • Säästötilille 30ke. Tämä menee talon ostoon ja tämän ajattelin saavuttaa kesällä 2019. Vuoden 2018 loppuun tavoite on, että tilillä olisi 20ke. Tämän jälkeen ajattelin keskittyä lainojen maksamiseen, mihin seuraavat tavoitteet liittyvätkin.
  • Toisen sijoitusasunnon rahoitusvastikkeen poismaksaminen joulukuussa 2019 koska silloin sen voi tehdä ilman kuluja. Määrä silloin noin 1400e. Kuukausittaiset menot laskevat tällöin 70e kun rahoitusvastike jää pois.
  • Autolainasta mahdollisimman paljon pois. Lainan määrä on tällä hetkellä 15ke ja kuukausittainen lyhennys 420e, joten se laskisi menoja huimasti. Kovana tavoitteena voisi olla jopa kuitata laina kokonaan pois, mutta tätä en uskalla luvata koska en tiedä mitä ensi vuonna työrintamalla tapahtuu ja miten taloprojekti etenee yms.
 
Asettamissani pitkän tähtäimen tavoitteissa luvut näyttävät tältä.
 
 
Sij.as.omistus
Oma koti
Osakkeet
OP-rahastot
Tili
yht.
01/2019
41650+62000
---
5000
800
14300
123750
07/2019
47650+67200
---
6000
1650
23000
145500
01/2020
53650+70000
31200
7000
2400
0
164250
 
Tuo tammikuun 2019 tavoite on jo saavutettu ja netto-omaisuus on tällä hetkellä n. 129845e. Seuraava etappi onkin tuo 130ke rajanylitys J
Konkreettisena tavoitteena vuosille 2019-2020 olen aiemmin asettanut uuden kodin ostamisen ja toiveikkaana uskon sen toteutuvan jo vuoden 2019 aikana. Kuukausittaiset tavoitteet vuodelle 2019 puolestaan olen asettanut alla olevaan kaavioon. Tässä tammikuun tavoitetta olen hieman nostanut verrattuna pitkän tähtäimen tavoitteisiin .
OMISTUS
Sijoitusasunto 1.
Sijoitusasunto 2.
Osakkeet
S-osuudet
OP-rahastot
Tili
Yh.tili mun osuus
YHT.
Joulukuu 2018
62000
41650
5000
1200
795
14300
4650
128395
Tammikuu
62000
42500
5000
1200
920
15300
5100
132020
Helmikuu
62000
43350
6000
1200
1040
16500
5550
135640
Maaliskuu
62000
44100
6000
1200
1160
18000
6000
138460
Huhtikuu
62000
44950
6000
1200
1280
19500
6450
141380
Toukokuu
62000
45800
6000
1200
1400
21000
6900
144300
Kesäkuu
62500
46650
6000
1200
1520
22000
7350
147220
Heinäkuu
63000
47500
6000
1200
1640
23500
7800
150640
Elokuu
63500
48350
6000
1200
1880
24000
8250
153180
Syyskuu
64000
49100
7000
1200
2000
25000
8700
157000
Lokakuu
64500
49950
7000
1200
2120
26000
9150
159920
Marraskuu
65000
50800
7000
1200
2240
27000
9600
162840
Joulukuu
65500
51650
7000
1200
2360
28000
10050
165760
Netto-omaisuuden tavoite vuodelle 2019 on siis 165ke, ihan mukava summa ja hyvä tahti jos onnistun nostamaan netto-omaisuuden määrää tuon reilun 35ke vuodessa J
Ja sitten joulukalenteriin! Taloudellisia juttuja tuli tänään tehtyä mm. asettamalla nämä tavoitteet. Lisäksi Tokmannilla oli kaikki lelut -40% ja tämän lisäksi sai 50e ostoksista 10 euron alennuksen joten tuli hankittua joululahjoja reilulla alennuksella! Mukaan lähti myös tarjouslihoja. Ai niin tänään oli myös työpäivä! Joulujutuista leivoin tänään myös pipareita, kuuntelin joulumusiikkia, polttelin kynttilöitä ja popsin joulusuklaita. Mies puolestaan asenteli jouluvaloja ja kun lumikin oli satanut maahan, oli koko päivän mukavan jouluinen fiilis. Onnellisuushetkiä oli useampia mutta ainakin kaksi: lenkki ystävien kanssa joka sisälsi poikkeuksellisen paljon naurua sekä hyvä keskustelu miehen kanssa siitä, miten oma käyttäytyminen toisen silmissä näyttäytyy vaikka toinen ei ole näin tarkoittanut. Parisuhde on minulle erityisen tärkeä juttu ja asia, johon haluan panostaa. Huomaan, että työkiireet vievät parisuhteelta liikaa aikaa ja tällaisia keskusteluja on ihan liian harvoin. Mutta kaikkinensa mukava sunnuntai!
PS. Ehdin sitten julkaista tämän vasta seuraavana aamuna, sorry!

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa! On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä. Viime ...