tiistai 18. helmikuuta 2020

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa!
On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä.
Viime kesänä ajattelin että unelmat käyvät toteen kun löydämme unelmiemme kodin ja siitä sitten elämä jatkuu työntäytteisenä ja "rahakeskeistä" elämää. Olisihan se pitänyt arvata että juuri silloin elämä tulee ja heittää kuperkeikkaa.


Olin jo aiemmin kamppaillut terveyshuolien kanssa mutta kesän aikana sain tietää olevani vakavasti sairas. Sen jälkeen en ole kyennyt olemaan lainkaan työelämässä, vaan sairaalaelämä tutkimuksineen ja hoitoineen on tullut tutuksi. Tällä hetkelläkään en vielä tiedä mitä tapahtuu, selviänkö tästä, paranenko, pääsenkö vielä joskus töihin.


Kaikki meni siis uusiksi. Mutta se mikä ei ole ollut juurikaan mielessä on raha. Tottakai tulot tippuivat, koska jäin sairaslomalle. Ja työkyvyttömyyseläkkeelle sitten kun sairaspäivät loppuvat. Mutta raha on kuitenkin ollut pienin murhe. Ja nyt harmittaa miksi olen aiemmin antanut rahan ajattelemiselle niin paljon aikaa mun elämästä. Haastankin kaikki miettimään, mikä teitä harmittaisi elämässänne jos saisitte huomenna tietää kuolevanne? Tai mitä tapahtuisi jos tulonne tippuisivat n.30% pidempiaikaisesti? Mitä haluaisitte vielä elämässänne tehdä? Nämä ovat olleet niitä kysymyksiä joiden äärellä olen ollut viime kesästä lähtien. Asioita joita kadun, on se että tein töitä liikaa mutta toisaalta mun puskuri oli olematon koska kun sairastuin olimme ostaneet juuri uuden kodin ja olin käyttänyt puskuria tähän hankintaan.


Tällä hetkellä koen, ettei mulla ole juurikaan annettavaa tälle blogille koska säästäminen ja sijoittaminen eivät ole tällä hetkellä elämän ykkösjuttuja, vaan poukkoilen sairaalan ja kodin väliä, makselen hoitomaksuja ja olen onnellinen KELAn olemassaolosta, joka korvaa suurimman osan mun tarvitsemista lääkkeistä.


Mutta aion nyt palata aiemmin lukemieni blogien pariin ja pohtia elämää ja sitä, voisinko jollakin tasolla blogia vielä jatkaa vai olisiko aika sanoa näkemiin.
 

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa! On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä. Viime ...