perjantai 30. marraskuuta 2018

Helpotuksen huokaus


Ihan kohta tää marraskuu on selätetty! Yritän aina etsiä tästä kuusta kaikkea hyvää ja hyviä keinoja selvitä tää läpi mutta aina yhtä tukalaa on. Oon niin valmis jo joulukuuhun. Marraskuuhun on myös liittynyt haastavia työjuttuja jotka toiveen mukaan helpottaisivat joulukuun aikana aktivoituakseen taas tammikuussa L. Onneksi näille haasteille pääsen sanomaan maaliskuussa lopullisesti hyvästi kun homma on hoidettu.

Mutta nyt olisi joulukuun budjetoinnin aika ja sehän olisi seuraavanlainen

Tulot
Jouluk. budjetti
Palkka
2900
Sivutyö 1.
400
Sivutyö 2.
---
Osingot
---
Vuokratulot
1790
Muut tulot
---
Yhteensä
5090
 
 
Menot
Lokakuun. budjetti
Lainat
1350
Puhelin
50
Diesel
80
Sijoitusasuntojen menot
390
Ruoka ja yhteiset menot
450
Säästötilille
680
Rahastot
120
Omat menot
400
Vakuutukset
---
Laskut
120
osakkeet
---
Visa
200
Matkustus
---
Yhteensä
3840

 Omiin menoihin olen varannut nyt hieman reilummin koska osa joululahjoista on vielä hankkimatta. Suunnitelman mukaan säästöön pitäisi jäädä 1250e. Omana kovana tavoitteena on että säästötilillä olisi vuoden loppuun mennessä 20ke, kun nyt siellä on reilu 16ke. Veronpalautukset kuittaavat tavoitteesta 2ke, joten vielä pitäisi 750e jostain keksiä. En usko kykeneväni tähän hätään tuota summaa keksimään mistään mutta tämän hetken keinot tavoitteeseen pyrkimiseen on kirpputorimyyntien tilitys tilille, jossa on tällä hetkellä hieman yli 200e. Lisäksi kilometrikorvauksia on laskuttamatta jonkin verran ja jos ensi viikolla ne ehtisin jossakin välissä laskuttaa, voisi sieltä kuitata myös pari sataa. Viimeinen keino on sitten lisätä hieman sivutuloja tekemällä enemmän vuoroja. Koska Joulun aikaan saan nauttia kahden viikon palkallisesta lomasta, en koe sivutöiden lisäämisen olevan tässä kohtaa huono juttu, koska kohta saa nollata J Näillä ajatuksilla marraskuun toteuman kimppuun kera glögin ja kynttilöiden!

lauantai 24. marraskuuta 2018

Black Friday


Jos joku on sortunut tarjouksiin ja alennuksiin, niin täältä saa vertaistukea! Oikeastaan koko viikon on mun tileillä rytissyt. Auto tarvitsi pikaisesti huollon palveluja ja odottelimme useamman tonnin laskua mutta kerrankin kävi niin että laskun loppusummasta puuttui yksi nolla perästä, wuhuu! Selvää säästöä siis! Hyvillä mielin pystyi lähtemään kaupungille tuhlaamaan. Täytyy sanoa että aina se merkkikohtainen, hyvät laitteet omaava korjaamo ei olekaan se kallein vaan kunnon välineiden avulla työt sujuu sukkelammin ja tästä syystä työhön menee vähemmän aikaa jolloin työnmäärä on laskussa pienempi plus sijaisautoa ei tarvitse viikkotolkulla.


Mutta takaisin Black Fridayhin! Sain hankittua sen alejen avulla useammat joululahjat ja itsellekin vaatetta ja talveksi kengät. Ja omasta mielestä tein ostokset edullisesti. Ihmisiä oli odotettua vähemmän liikkeellä eikä kaupoissa tarvinnut juurikaan jonotella. Osan lahjoista hankin nettikaupoista. Jos minun pitäisi sanoa yksi heikko kohta mun taloudessa niin se olisi kyllä Joulu (heti tuon auton jälkeen. Ja kyllä, kirjoitettuna isolla!). Mulle Joulu on kokonaan oma vuoden aika josta nautin ja fiilistelen marraskuusta uuteen vuoteen. Mun Jouluun kuuluvat hyvän ruoan, vapaa-ajan ja perheen lisäksi olennaisena osana lahjat, joihin olen valmis laittamaan rahaa. Hassua on, ettei rahan käyttäminen (tuhlaaminen) lahjoihin saa minua millään tavalla ahdistumaan tai katumaan että tuli käytettyä rahaa. Poikkeuksellisesti itsellekään tehnyt hankinnat eivät kaduttaneet. Tosin tiliä en uskalla nyt käydä kurkkimassa :D

Taloudellisuuden pyrin lahjahankinnoissa huomioimaan miettimällä mitä toinen oikeasti tarvitsee tai mikä olisi sellaista mitä toinen ei raski ostaa vaikka haluaisi. Lisäksi hyödynnän viimeiseen asti erilaiset tarjoukset. Hyvä esimerkki tarjouksista eiliseltä: ostin lahjaksi kaksi merinovilla-kerrastoa jonka normihinta oli 39e (näitä olen katsellut koska tiedän näille lähipiirissäni olevan tarvetta). Nämä kerrastot olivat nyt tällä viikolla urheiluvaateliikkeessä tarjouksessa 19,90e. Lisäksi BF-tarjouksena kaikki kyseisen kaupan tuotteet olivat -20%, myös tarjoushintaiset joten kerrastoille jäi hintaa noin 16e eli yhteensä 32e kaksi kerrastoa. Kassalla huomasin minulla olevan vielä plussa-rahaa kortilla 10e, joten hyödynsin myös sen. Lopputuloksena maksoin kahdesta laadukkaasta kerrastosta 22e! BF:n yksi hyvä puoli onkin että kerrankin laatu ja edullisuus saattaakin olla samassa paketissa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Katse tulevaisuuteen!


Olen viime aikoina pysähtynyt miettimään tulevaisuutta poikkeuksellisen usein. Luulen, että syynä tähän on henkisesti kuormittava työni, johon olen etsinyt pause-nappulaa taloudellisen suunnittelun kautta. Tällä hetkellähän katse on suunnattu 15 vuoden päähän, jolloin netto-omaisuus erittäin optimisen suunnitelman mukaan hipoisi miljoonan rajaa. Kysymys kuuluukin, haluanko raataa ja olla väsynyt työhöni seuraavat 15 vuotta ja sitten loppuelämän levätä laakereilla? En todellakaan! Luin uudesta Kotivinkistä jutun perheestä joka vietti sapattivapaan joka seitsemäs vuosi. Eli kuusi vuotta töitä ja vuosi vapaata! Miten hieno idea!


15 vuoden päästä elämäntilanteeni todennäköisesti ja toivon mukaan on sellainen että haluan kuitenkin jollakin tavalla itseäni toteuttaa työrintamalla ja todennäköisesti saan jonkinlaista ansiotuloa. Mahdollisesti lapset ovat sen ikäisiä että heillä on jo omat juttunsa ja koulunsa eikä työntekeminen ole lapsilta pois. Näin ollen haluan todellakin käyttää sapattivapaani ja usean sellaisen juuri silloin kun voin saada siitä eniten irti. Ajattelinkin hieman muokata suunnitelmaani ja lisätä sinne sapattivapaita ja samalla siirtää miljoonan tavoitteluni ajanjaksoa. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt ja nämä taloudellisten suunnitelmien toteuttaminen intohimo ja harrastus, ei koko elämä. Siinä vaiheessa kun ikää on mittarissa 50 vuotta, en usko että sillä on suurtakaan väliä onko netto-omaisuuteni 800ke vai miljoona! Palaan siis uusien suunnitelmien kanssa pian asiaa! Nyt painun tuonne ihanaan auringonpaisteeseen juoksemaan ja sitten sunnuntailisien perässä töihin J   

torstai 15. marraskuuta 2018

Taas pankissa!


Tällä viikolla kävin vaihteeksi pankissa. Alun perin menin tapaamaan asioitani hoitavaa ”pankin tätiä” verkkopankkiini liittyvissä asioissa, mutta tuli samalla käsiteltyä raha-asioitani muutenkin. Koska meillä on nyt valmiina lainalupaus talon 400k euron lainalle, olin hieman huolissani onko minulla mahdollisuuksia toteuttaa laatimaani sijoitussuunnitelmaa (siitä voit lukea: https://voikonainenymmartaarahasta.blogspot.com/2018/06/tavoitteet-suuremmassa-mittakaavassa.html) eli toisinsanoen onko minulla millaiset mahdollisuudet jatkossa saada sijoittamiseen tarkoitettua lainaa. Ihana pankin täti totesi että esimerkiksi kolmen vuoden päästä irtoaa ihan kivasti 150k euron sijoitusasuntolaina 10k euron käsirahalla. Näin ollen sijoitussuunnitelmastani poiketen voisinkin toimia jo vuoden etuajassa seuraavan sijoitusasunnon hankinnan kanssa, jipii!

En tiedä miten pankin täti ajatteli kiertää pakollisen 15% omarahoitusosuuden, tosin siinä vaiheessa minulla on aika hyvin vapaata takausta muissa asunnoissa. En kuitenkaan ajatellut ihan noin kallista sijoituslainaa tarvita, vaan seuraava asunto voisi olla noin 110k euron luokkaa ja omarahoitus 30% luokkaa, tällöin vastikkeen jälkeen vuokrasta jäisi vielä joku satanen ehkä käteenkin. Mutta nämä tosiaan ovat toteutumassa 2-3 vuoden päästä, mutta positiivista nähdä että oma sijoitussuunnitelma on ihan realistinen toteuttaa ja on siis vielä voimissaan.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Kuulumisia


Marraskuun alku on selätetty, hitaasti mutta varmasti. Taistelussa pimeyttä vastaan on vitamiinit, kirkasvalo ja liikunta, silti tuntuu että se vie kaiken energian! Tilipäivää odotellessa, mikä koittaakin vihdoin tällä viikolla. Ajattelinkin lyhyesti päivittää kuulumisia. Vaikka muuten elämässä tuntuu juuri nyt tylsältä, on asioita tapahtunut. Asunto on myynnissä ja muutto voi olla siis edessä hetkenä minä hyvänsä, jännää! Pankista on myös haettu ja saatu laina uutta taloa varten. Itse taloahan ei ole vielä löytynyt ja tarkoitus onkin muuttaa nyt aluksi vuokralle ja etsiä uutta asumusta kaikessa rauhassa. Toivotaan nyt vaan että saadaan nykyinen asunto nopeasti myytyä!

Marraskuu on mennyt tähän asti vahvasti töiden merkeissä ja niin tulee jatkumaan loppukuukin. Meneillään on pitkä (ja raskas) työputki. Seuraava vapaapäivä koittaa joulukuussa. Tämä tulee näkymään ihan kivasti tilipussissa ja säästöinä tottakai. Töissä on nyt alkuvuoteen asti haastavia asiakastapauksia, jotka ajoittain ovat saaneet stressin partaalle. Sivutyöt eivät mua juurikaan stressaa, vaan pikemminkin saan mukavasti muuta ajateltavaa. Opintovapaastakin olen unelmoinut mutta taitaa nyt toistaiseksi jäädä vain unelmointi-asteelle ja myöhemmin toteutettavaksi. Sain naputeltua taulukkoon myös ensi vuoden tavoitteita mutta taidan julkaista ne vasta lähempänä vuoden vaihdetta. Tämä vuoden kokonaistavoitehan on saavuttaa 130keur netto-omaisuus, johon on matkaa hieman yli 4000 e joten pitäisi ihan kivasti täyttyä!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Lokakuussa tili tuli, tili meni

Lokakuussa sain säästöön hieman yli 500e. Tottakai huomionarvoista on että lisäksi osakkeisiin ja rahastoihin meni 390e ja yhteiselle säästötilille 680e josta minun osuus puolet. Käytännössä säästöön jäänyt summa oli siis 1230e. Lainojakin lyhentelin taas tutun 1350e. Omat menot sisältävät kaikkea ihanaa ekstraa kuten ulkonasyömistä, hierontaa, syyslomareissun, vaateostoksia ja synttärilahjoja.
Tulot
Lokak. budjetti
Lokak. toteuma
Palkka
2900
2946
Sivutyö 1.
400
762
Sivutyö 2.
250
---
Osingot
---
27
Vuokratulot
1790
1790
Muut tulot
---
----
Yhteensä
5340
5525
 
 
 
Menot
Lokakuun. budjetti
 Lokakuun toteuma
Lainat
1350
1350
Puhelin
145
81
Diesel
80
90
Ripset ja kynnet
110
140
Sijoitusasuntojen menot
390
385
Ruoka ja yhteiset menot
450
450
Säästötilille
930
680
Rahastot
120
120
Omat menot
280
782
Vakuutukset
---
---
Laskut
---
161
osakkeet
---
270
Visa
485
483
Matkustus
---
---
Yhteensä
4340
4992

 Aiempien postausten kommenteissa joku kyseli kuinka paljon käytän aikaa sivutulojen hankintaan. Toiseen sivutuloon varaan yhden viikonlopun kuussa mutta ajallisesti työhön käytettyä aikaa vaikea arvioida. Toinen sivutulo puolestaan viittaa ylimääräisiin työvuoroihin ja niihin käytän aikaa keskimäärin ehkä 40 tuntia kuukaudessa. Tosi vaikea arvioida kun määrät ja niistä saatu tulo samalla vaihtelee laidasta laitaan. Näillä luvuilla marraskuun tarkkailuun. Tuntuu että tää pimeys ja vesisateet vie kaikki mehut ja rahan tuhlaaminen on aiempaa helpompaa. Mutta marraskuun jälkeen tulee joulukuu ja se on ihan parasta se!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Budjetti marraskuulle


Tuntuu tosi turhalta kirjoitella tänne budjettijuttuja kun se kuitenkin pääasiassa pysyy melko lailla muuttumattomana kuukaudesta toiseen. Mutta tässä se tulee:
Tulot
Marrask. budjetti
Palkka
2900
Sivutyö 1.
400
Sivutyö 2.
650
Osingot
---
Vuokratulot
1790
Muut tulot
---
Yhteensä
5740


Menot
Marrask. budjetti
Lainat
1350
Puhelin
50
Diesel
80
Ripset ja kynnet
0
Sijoitusasuntojen menot
390
Ruoka ja yhteiset menot
450
Säästötilille
1280
Rahastot
120
Omat menot
150
Vakuutukset
---
Laskut
165
osakkeet
---
Visa
200
Matkustus
---
Yhteensä
4235

Tulopuolella toisen sivutyön tulot korkeammat koska lokakuun palkka tulee vasta marraskuussa maksuun ja siihen tuli tehtyä hieman ekstraa. Vastaavasti tästä syystä yhteiselle säästötilille siirtyvä summa on isompi, koska teen mieheni kanssa tätä sivutyötä yhdessä. Laskuosiossa toiseen sijoitusasuntoon kohdistuva kiinteistövero ja da-daa nyt ripset ja kynnet 0 euroa! Säästöön pitäisi siis jäädä 1500 euroa menojen jälkeen J Lokakuun jokseenkin kuivan kuukauden jälkeen tämä hyvin paikkaa kolhuja!

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa! On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä. Viime ...