perjantai 4. toukokuuta 2018

Hieman erilainen lainakatto



Olemme tällä viikolla menossa katsomaan taloa jota haaveilemme seuraavaksi kodiksemme. Samalla tarkoituksena on hieman alkaa kartoittamaan talotarjontaa ja herätellä talokuumetta tai minun tapauksessani lukemat ovat jo aika korkealla. Tällä hetkellä mietityttää lainan ottaminen ja etenkin se, onkohan minun edes mahdollista saada lainaa vai nouseeko niskassani oleva lainamäärä liian korkeaksi. Olenkin miettinyt, joudunko myymään toisen sijoitusasunnoistani mitä en kyllä haluaisi tehdä…

Aikataulullisesti olemme miettineet että loppuvuosi voisi olla otollinen aika talon ostoon. Minuun kohdistuva lainamäärä olisi noin 200 000 euron luokkaa. Tällöin joutuisin realisoimaan muita sijoituksiani niin että saisin maksettua tarvittavan 15% käteisrahan eli 30 000e. Minulla on tässä tilanteessa mahdollisuus myös lainata lyhytaikaisesti vanhemmiltani niin että saan summan kasaan. Vakuutta tarvitsen puolestaan saman 30 000e euron verran johon ajattelin käyttää pankin ostotakausta 25000e arvosta sekä toisen sijoitusasuntoni panttikirjoja. Tiedän pankin olevan tällä hetkellä nihkeä ottamaan panttikirjoja takauksena koska kyseisen sijoitusasunnon laina on nyt vuoden lyhennysvapaalla. Kuitenkin tämä nostaisi kokonaisuudessaan lainojeni määrän 400 000 euroon, mikä kuulostaa ihan hirvittävältä summalta. Tosin omaisuuttakin on siinä vaiheessa noin 530k arvosta. Eli netto-omaisuus pyörisi 130k tienoilla.

Miten siis teillä muilla nuo lainamäärät? Suhteessa omaisuuteen/tuloihin? Onko pankki määritellyt siis millaisia summia maksimi lainamääräksi eli tässä tapauksessa "lainakatoksi"?
Tänä vuonna näyttää että tuloni nousevat sadan tuhannen vuosiansion tietämille, kai silläkin pankille on joku merkitys kun riskiastetta arvioidaan…

EDIT. Laskin myös että lainamäärä lyhenisi kuukausittain 2000e eli 44000e vuodessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa! On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä. Viime ...