sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Mitä toimenpiteitä olen tehnyt lähiaikoina talouteni eteen?


 
Toukokuu on meneillään ja olen huomannut sen vievän rahaa. Aurinko on houkutellut tekemään asioita ja esimerkiksi lounaat ja terassilla istuskelut ystävien kanssa ovat lisääntyneet. Aurinko on tuonut mukanaan energiaa mikä on johtanut siihen että kotona oleilu on vähentänyt ja olen ollut aktiivisempi suuntaan jos toiseenkin. Myös rahanreikiä on ollut yllättävän paljon; kesäkukkia on pitänyt hankkia ja kesäkalusteita. Elämä toukokuussa on ollut aikamoista nautiskelua ja se jos mikä on ollut kyllä mukavaa! Kaikkea ei siis voi ajatella ja mitata rahan kautta.

Ajattelin tänään vihdoin paneutua vuoden 2017 tuloihin ja menoihin joihin aiemmin viittasin (https://voikonainenymmartaarahasta.blogspot.fi/2018/04/vuosi-2017-pakettiin-ja-jarkytys.html) ja tutkia tarkemmin mihin se raha on oikein kadonnut. Lisäksi haluan verrata vuoden 2017 alkupuoliskoa nyt meneillään olevaan aikaan ja nähdä onko taloudenpidossani tapahtunut muutosta, toivon todella että on!
Mutta se mistä oikeastaan tulin kirjoittamaan, on se mitä toimenpiteitä olen viimeisen puolen vuoden aikana taloudelleni tehnyt. Ensimmäinen (ja minulle tärkein) on se, että muutin mieheni kanssa yhteen mikä laski asumiskustannuksia. Vaikka nykyinen kotimme on mieheni, koin että ei ole hänen suuntaansa reilua jos maksan vain asumiseen liittyvät kulut puoliksi koska hän kuitenkin maksaa kodista lainaa ja korkoa ja koti ”kuluu” käytössämme eli on mahdollista että sen arvo laskee. Lisäksi ajattelin että minä saan kuitenkin omasta entisestä kodistani vuokratuloja eikä ajatus ole elää toisen siivellä. Mieheni mielestä juoksevien kulujen puolittaminen olisi riittänyt. Tähän en siis suostunut. Miten siis ratkaisin tilanteen? Koska maksan vuokratuloista veroa 30%, olisi ollut hölmöä maksaa miehelle vuokraa joka olisi taas puolestaan maksanut tästä samasta rahasta saman 30% veroa. Näin ollen päätin (ja tähän oli miehenkin tyytyminen) että ohjaan vuokratulot (jotka jäävät kulujen jälkeen) yhteiselle säästötilille, jolloin voimme käyttää tämän rahan yhdessä sitten johonkin esim. tulevaan yhteiseen kotiin. Tähän asti toimiva ratkaisu.
Kilpailutin myös lainani sekä vakuutukset. Sain vinkin että Danske Bank tarjoaa Akavalaisille hyviä etuja ja laitoin sinne lainahakemuksen. Aiemmin marginaalini ovat olleet 0,6% ja 1,15%. Lisäksi tuossa ensin mainitussa lainassa on ollut OP-Prime jota pankki ei ole pyynnöistäni huolimatta suostunut vaihtamaan nostamatta marginaalia. Dansken ensimmäinen tarjous oli jotain 0,7 luokkaa ja siitä kieltäydyin. Päivittivät kuitenkin tarjoustaan ja tarjosivat lainoille marginaalit 0,3 ja 0,4 12kk Euriborilla. Olin hieman yllättynyt kuinka alas lopulta päästiin. Tämän tarjouksen turvin myös oma pankkini OP alensi lainojeni marinaalit 0,4 tasolle. Tämä riitti minulle, koska koen OP-bonukset hyvänä etuna tähän päälle. Laskin että säästin tällä pienellä vaivalla yli satasen kuussa!
Lisäksi talouteeni on tullut järkiajattelija, nimittäin mies, joka on saanut iskostettua minuunkin sen, etten tule kuluttamalla sen onnellisemmaksi. Niimpä oma kulutukseni on tippunut minimiin ja se näkyy positiivisesti tilillä. Minulla on kaapit pullollaan tavaraa ja vaatteita ja olenkin keskittynyt tarkastelemaan mitä oikein jo omistankaan ja hyödyntämään niitä. Myöskin ruoan suhteen kulutus on vähentynyt. Pyrimme syömään aika terveellisesti ja rutiininomaisesti, joten kauppalista näyttää joka viikko melko lailla samalta vaikka välillä on kiva kokeilla uusiakin reseptejä. Olen myös tehnyt aiempaa useammin eväitä töihin joten lounaisiin on mennyt vähemmän rahaa, paitsi nyt toukokuussa J Minulla on siis taloudellinen valmentaja omasta takaa.
Mutta nyt lenkille auringonpaisteeseen ja sitten vuoden 2017 lukujen kimppuun!

2 kommenttia:

  1. Nyt kyllä vähän harmittaa, kun kuulin marginaalistasi. Kilpailutin aivan äsken asuntolainani uudelleen ja tyydyin 0,6 tarjoukseen. En älynnyt tingata yhtään! Toisaalta toinen lainamme on OP:sta erittäin hyvillä ehdoilla: 0,3 marginaali, 3kk euribori ja euribori vähennetään marginaalista, mikäli se on negatiivinen. Viime vuonna maksoimmekin korkoja tämän lainan osalta yhteensä huimat 66 senttiä :) Molemmat lainat ovat omaan asuntoon. Otimme pienen lisälainan, kun muutimme isompaan.

    VastaaPoista
  2. Vielä vuosi sitten minäkin olisin tyytynyt siihen mitä aluksi tarjotaan mutta en enää :) Talouden haltuunottaminen on tarkoittanut myös sitä, että on joutunut menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja sanomaan "ei käy" :) Teillä on kyllä ollut huima korko viime vuonna :D

    VastaaPoista

Syy hiljaisuuteen

Hei pitkästä pitkästä aikaa! On kulunut pitkä aika siitä kun olen viimeksi päivittänyt blogia tai saati lukenut muiden päivityksiä. Viime ...