Olen viime aikoina
pysähtynyt useasti miettimään rahan stressaavaa vaikutusta. Raha stressaa erityisesti
silloin kun sitä ei ole mutta se stressaa myös silloin kun sitä ei ole (tai
ettei tarvitse miettiä joka kuukausi riittääkö raha ruokaan, asumiseen ja
laskuihin). Tunnistan itsessäni suuren intohimon taloudellisiin asioihin ja
siksi voin syventyä aiheeseen pitkiksi ajoiksi kadottaen ajantajuni. Mutta
tunnistan myös taloudellisten pohdintojen ja suunnitelmien stressaavan
vaikutuksen. Unelmien rakentaminen tavoitteiksi tarkoittaa tällaiselle
suorittaja-keskeiselle luonteelle sitä, että tavoitteisiin on todella päästävä
ja mahdollisimman pian eli mielellään etuajassa. Varjopuolena on se, että
unohtaa elää. Jos joka päivä suurin osa ajatuksista liittyy vain rahaan ja
siihen, paljonko sitä on kulunut tai jäänyt säästöön, on joku pahasti vialla.
Lisäksi omatuntoni soimaa herkästi jos kulutan rahaa vaikka kulutuksen kohde
olisikin tarpeellinen.
Päätinkin repäistä
itseni irti raha-ajatusten pyörteistä viikon ajaksi ja onnistuin siinä hyvin,
ehkä jopa huippuhyvin. Ja tuhlasinkin, käytin rahaa reilulla kädellä uusiin
vaatteisiin, kauan unelmoimiini lenkkareihin ja hyvään ruokaan. Ja teki kyllä
hyvää! Loppuvuonna aion toteuttaa kuukauden tauon taloudellisesta ajattelusta.
Tottakai tiedostan että pidemmällä aikavälillä tällainen elämä tuhoaisi
huolella kasatut säästöt mutta tällaisen irtioton koin kyllä hyvänä juttuna.
Ajatukset ovat taas selkeät ja tavoitteet kirkkaat, mutta myös lisääntynyt
ymmärrys (tai muistutus) siitä että elämääkin pitää elää. Pahinta olisi jos
kuusikymppisenä voisi taputtaa itseään selkään ja kehua taloudellisen
riippumattomuuden saavuttamisesta mutta samalla ymmärtää kuluttaneensa
elämästään suurimman osan töitä painaen sosiaalisen elämän ja elämästä
nautiskelun kustannuksella. Vai mitä mieltä te olette?